Sinne saatiin viimein asettumaan viemäriputket, stryroxit (kolmessa kerroksessa 50 mm styroxia), vesiputket, lattiakaivot, sähköjohdoille putket, lattialämmityskaapelit, betoniverkot, vahvistukset kantaville seinille, valukorot betoniverkkojen alle... Monta oli työvaihetta ennen kuin päästiin eilen viimein lattian valuun. Aamulla tuli betoniauto seiskalta, tai siis oli tullu, enhän minä siitä nähny vilaustakaan ku heräsin vähän myöhemmin... Ennen kymmentä ku menin tontille, niin lattiamassa oli korossaan, ja ei ollu ku hiertämistä vaille. Ilma oli reilu +20 astetta ja pieni tuuli avitti huiman nopeaa massan kuivumista. Pienen soittokierroksen jälkeen kävi selväksi, että koneellista apua ei tähän hätään saataisi, joten käsipeliksi meni koko 129 m2. Riku oli sopinu koko päiväksi lattian valuun kaveriksi ammattimiehet Anteron ja Pärren, ja me alettiin heille kaveriksi hiertohommiin. Mulla oli tarkotus ollu mennä kylälle hakemaan pressuja valun päälle ja muille asioille, mutta sinne sitä taivuteltiin konttausasentoon ja betonia hieromaan tasaiseksi. Kahen hikisen tunnin rupeaman jälkeen tuli valmista viimein. Huh, kyllä osaa taas totakin hommaa arvostaa, ei oo mitään löysin rantein hommia tuokaan, eikä ainakaan huonoselkästen.

Tässä kaiken rakentamisen keskellä olen saanut kuulla erittäin huonoja uutisia lähimmältä lapsuuden ajan kaverilta. Jaanalla leikattiin toinen rinta ja saman puolen imusolmukkeet viikko sitten maanantaina. Diagnoosina aggressiivinen rintasyöpä. Miten ihminen voi puolessatoista viikossa sisäistää sairastavansa ja elävänsä tuollaisen katalan ja erittäin epäreilun solujen tuhoajan kanssa? Vain vajaata viikkoa ennen leikkausta oli käynyt selväksi, että on tosiaan kyse syövästä, ja leikkauksen jälkeen tuli tieto, että se on aggressiivisinta laatua. On tässä tullut mietittyä kaikenlaista, luettua blogeja ja haettua tietoa googlesta.

Tuolla toisella puolen Äkäsjokea me vietettiin Jaanan kanssa paljon aikaa kesäisin, silloin 10-14 vuotiaana. Käytiin uimassa Saivolammessa ja tietysti joessa, nukuttiin mökin parvella, pelattiin ja leikittiin. Näissä samoissa maisemissa, jossa me nyt asutaan. Ja käyhän Jaana ja Jarmo vieläkin tuolla samalla mökillä lomailemassa, ja käy varmasti vielä tulevaisuudessakin. Siinä samalla vaan on Jaanan elämään tullu uus seuralainen, sellanen, jonka toivois lähtevän pois yhtä nopeasti ku on tullutkin. Miten epäreilua ja ailahtelevaista elämä voikaan olla!